Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on joulukuu, 2019.

Oi marraskuu

Kuva
Suomessa ei ole varmasti kovinkaan montaa henkilöä, jonka ehdoton lempikuukausi olisi marraskuu. Ja miksi olisikaan. Marraskuussa on kylmää, märkää, pimeää 20 tuntia päivästä ja muutenkin jotenkin masentavaa. Se on vähän turha välikuukausi syksyn ja talven välillä. Pekingin marraskuu näytti melkoisen erilaiselta Suomen marraskuuhun verrattuna ja se suorastaan vilahti ohi. Suomessa marraskuu tuntuu aina kestävän ikuisuuden. Pekingin marraskuuhun kuuluivat sateettomat ja kirpeät päivät. Aurinko paistoi viikossa vähintään viitenä päivänä. Töistä lähtiessä siinä viiden tai puoli kuuden aikaan oli jo pimeää, mutta aamut olivat valoisia ja lounastunnilla lähti mielellään muuallekin syömään kun toimistorakennuksen alakertaan, kun matkalla sai nauttia yleensä auringonpaisteesta.   Mitä kaikkea sitä siis tulikaan marraskuun viikonloppuina tehtyä? 1. Ensimmäisenä viikonloppuna suunnitelmana oli mennä toisen harjoittelijan kanssa katsomaan taivaan temppeliä eli Tiantania ( 天檀 ). Ja men