Kiinan ihmeitä

Kuten viime postauksessa sanoin, aion nyt kertoa ehkä mun lemppari paikoista Myamarissa: Inle järvestä ja Baganista. Samalla ne ovat myös Myanmarin kuuluisimmat ja ehkä turisteimmat paikat, mutta koska nyt ei ole huippusesonki Myanmariin matkustamiselle, niin ei siellä kyllä turisteja mitenkään liikaa ollut.  Eli siis biitsillä oleilun jälkeen vietin yhden päivän vielä Yangonissa ja sen jälkeen hyppäsin Inle järvelle lähtevään yöbussiin. Välihuomautuksena sanon, että kolmen viikon Myanmarin reissun aikana tuli istuttua noin 40 tuntia bussissa. Bussi on oikeastaan ainoa järkevä tapa matkustaa maan sisällä, jos ei halua lentää, sillä junaraiteet ovat huonossa kunnossa ja matkanteko junalla on erittäin pomppivaa ja hidasta. Bussit sen sijaan ovat kyllä oikein mukavia, erityisesti jos ottaa VIP bussin. Itse nukun missä vaan ja milloin vaan, niin käytin ihan normihintaisia busseja. Ja busseissa ei edes haissut home toisin kuin niissä muutamassa bussissa joita käytin Vietnamissa. Ainoas

En oikeastaan tiennyt Myanmarista juurikaan mitään ennen Hongkongiin lähtöäni eikä se todellakaan kuulunut ykkösvierailukohteisiin. Jotenkin vaivihkaa se kuitenkin kapusi ehdottomasti vierailtavien kohteiden listalle, sillä kuulin maasta todella hienoja asioita ja luettuani muutamia blogeja vakuutuin siitä, että Myanmariin on pakko päästä.  Aiemmin Myanmar tunnettiin nimellä Burma, kunnes vallassa oleva sotilasjohtaja vaihtoi nimen Myanmariksi. USA ja UK eivät tunnistaneet tätä sotilashallintoa, joten he kutsuvat maata vieläkin nimellä Burma. Sinänsä jännä omasta mielestäni, sillä maata kutsuttiin virallisesti Burmaksi sen itsenäistymisestä brittien vallan alta aina sotilasjohdon määräämään nimenvaihtoon asti, eli vuosina 1948-1989, mutta paikalliset ovat kutsuneet maata Myanmariksi jo satoja vuosia. Myanmarissa on tapahtunut monia uudistuksia, kuten sotilasdiktatuurin vallan päättyminen ja maan avautuminen matkailulle. Vielä 20 vuotta sitten maahan oli mahdollista saada vain seit