Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on joulukuu, 2016.

There’s no place I’d rather be

Kuva
Tunnelmalliset pikkukylät, ruuhkaiset suurkaupungit. Värikkäät lyhdyt, valtaisat riisipellot. Hymyilevät ihmiset, taivaallinen ruoka. Tämä on mun mielikuvieni Vietnam. Tämän olen saanut ja vähän enemmänkin. Ja taas mennään. Matkaa on nyt tehty viikon verran ja tätä postausluonnosta kirjoittaessani istun parhaillaan noin 18 tuntia matkaa tekevässä yöjunassa kohti Hanoita. Näistä 18 tunnista on vielä kuusi jäljellä. Mutta nyt palataan itse asiaan, eli Hoi Aniin ja Da Nangiin. Kun saavuimme japanilaisten Reikon ja Chisaton kanssa Da Nangin lentokentälle, satoi kaatamalla ja kuulimme, että Hoi Anissa oli ollut vähän tulvia. Päätimme kuitenkin ottaa taksin alle ja suunnata noin 20 kilometrin matkan Hoi Aniin. Päätös ehdottomasti kannatti, sillä seuraavina päivinä satoi ainoastaan pieninä kuuroina ja muutaman korttelin laajuiset tulvatkin laskivat nopeasti. Hoi An oli kyllä aivan ihana paikka ja sen tunnelmallinen vanha kaupunki valloitti mut ihan täysin. Ja siis ne lyhdyt, vitsi

Haikeissa tunnelmissa

Kuva
Tätä blogipostausta oli jotenkin erityisen vaikea ruveta kirjottaan, kun oon tehnyt ihan sairaasti kaikkea jännää ja on ollut niin kiire, etten oikein tiedä mistä edes aloittaisin. Mulla oli just kolmen loppuesseen palautukset kaikki alle viikon sisään ja kuten mut tuntevat varmaan tietää, en todellakaan aloittanut ajoissa niin kirjoitinpa sitten reippaat 20 sivua (enkuks...) vajaa viikossa. Ja ei ees se sivumäärä, mutta kun ne oli sellasia miniesseitä, mihin piti kaikkiin lukea omia lukemistojaan, mikä vei ihan sairaasti aikaa. Mutta juu, huomenna eka ja vika lopputentti ja sitten VAPAUS.  Vaikka ootankin joululomaa jo kovasti ja oon ihan loman tarpeessa, niin samaan aikaan on kuitenkin tosi ristiriitaiset fiilikset. On ihan kauheeta sanoa tänään heipat Liekelle ja Yoora hyvästeltiin jo viikko sitten. Onneksi nähdään Minheen kanssa kuitenkin vielä Vietnamissa, niin ei tarvi hänelle sanoa heippoja vielä. Näistä kolmesta on kyllä tullut ehdottomasti parhaat kaverit täällä ja en ois