Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on kesäkuu, 2019.

Guizhou - viimeinen viikko Kiinassa ennen paluuta Suomeen

Kuva
Fenghuangin jälkeen jatkoin matkaa etelää kohti. Fenghuangissa ei ollut juna-asemaa, joten otin bussin kohti läheistä Huai'anin kaupunkia (淮安). Huai'anista jatkoin matkaa kohti Guizhoun provinssia (贵州) ja Anshunin kaupunkia (安顺). Anshunin kaupungissa olin hetken aikaa hieman hukassa, koska en ollut varma, missä bussiasema on ja onko minun edes mahdollista jatkaa sieltä matkaa kohti Xingyitä (兴义), kuten halusin tehdä. Anshunissa olisi ollut myös nähtävää, mutta Xingyi kiinnosti enemmän, joten päätin yrittää sinne matkustamista, vaikka se tiesikin lisätunteja bussissa. En kuitenkaan välttämättä ole menossa takaisin Etelä-Kiinaan enää ikinä tai ainakaan pitkään aikaan, joten se tuntui extramatkustamisen arvoiselta. Joten, pääsimme taksikuskin kanssa yhteisymmärrykseen mihin halusin mennä, ja hän vei minut oikeaan bussiterminaaliin. Seuraava bussi Xingyiin lähti about puolen tunnin sisään, joten ajoitukseni oli oikein mainio.  Guizhoun provinssi on yksi Kiinan köyhimmistä prov

Avatar vuoret, taivaan portti ja feenix kaupunki

Kuva
Otettiin Annun kanssa 13 tuntia kestävä yöjuna kohti Zhangjiajietä (张家界). Tällä kertaa en saanut junassa yhtä hyvin nukuttua kuin viimeksi, koska koko ajan oli jotain liikennettä kun ihmisiä jäi pois junasta pitkin yötä. Aamulla saavuimme kuitenkin Zhangjiajiehen, josta otimme Didin läheiseen Wulingyuanin (武陵源) kylään, jossa hostellimme oli. Pääsyymme mennä Zhangjiajieen oli vierailla Zhangjiajie National Forest Parkissa, jossa  kuuluisat Avatar vuoret sijaitsevat. James Cameronin Avatar-elokuvan maisemat ovat saaneet innoituksensa noista vuorista.  Wulingyuan oli ihan söpö pieni kylä, mutta kansallispuiston lisäksi siellä ei ollut juurikaan tekemistä. Lippu kansallispuistoon oli voimassa 4 päivää. Me käytiin siellä yhteensä kolmena päivänä ja kierreltiin aina eri osissa puistoa, sillä puisto oli ihan valtava. Tuli kyllä ihan Avatar-leffa mieleen näistä maisemista. Cable carilla mentiin alas. Viimeisenä päivänä oli hieman harmaampi ja sateisempi kel

Lähtö lähenee

Kuva
Piti kirjoittaa tämä postaus jo muutama viikko sitten,  mutta vpn lakkasi taas toimimasta Kiinan kiristettyä Internetin valvontaa Taivaallisen rauhan aukion tapahtumien 30-vuotispäivän johdosta. Eli siis koska lähden huomenna Hongkongia kohti, ajattelin vetää vähän vaihtoa yhteen. Mitkä fiilikset jäi Guangzhousta ja koko vaihdosta ylipäätään? Guangzhou on hyvä paikka asua.  Täällä ei ole paljon turistinähtävyyksiä, joten sanoisin, että jos käy matkalla Guangzhoussa, neljä päivää on varmasti riittävä aika kaupungissa kiertelyyn. Joskus matkoilla on vaikea löytää ravintoloita, mutta Guangzhoussa ei ole tätä vaaraa. Guangzhoussa on maailman eniten ravintoloita suhteutettuna väkilukuun. Ulkona syöminen on siis halpaa ja helppoa ja valinnanvaraa riittää, halusipa sitten syödä kantonilaista, sichuanilaista, vietnamilaista, thaimaalaista, italialaista... Lisäksi ostoskeskuksia ja hengailupaikkoja löytyy. Kaupungissa ei ole mielestäni selkeää keskusta-aluetta, vaan Guangzhou on jaettu s