Taiwanin parhaat osa 1


Eilen oli päivä, jolloin minun olisi kuulunut palata Suomeen työharjoittelusta Pekingistä. Palasin kuitenkin jo kolme viikkoa sitten, koska koronaviruksen leviäminen Kiinassa aiheutti sen, että lentoyhtiöt peruivat lentojaan ja lennot alkoivat kallistumaan merkittävästi. Joten lähdin hieman aiemmin takaisin Suomeen ja tein harjoitteluni loppuun etänä. 

Mutta takaisin Taiwanin pariin. Taiwan oli kokonaisuudessaan aivan ihana paikka ja nautin kovasti siellä reissaamisesta. Kävin Taiwanissa kahden viikon aikana Taipeissa, Tainanissa, Kaohsiungissa, Kentingissä ja Hualienissa. Seuraavaksi esittelen Taipeista ja Tainanista mieleenpainuneimmat asiat, Kaohsiung, Kenting ja Hualien jää ensi kertaan. 

Taipei
Taipeissa olin siis yhteensä viitisen päivää, pari päivää ensin yksin, sitten pari päivää korealaisen kaverini Minheen kanssa ja vielä matkan lopuksi palasin Taipeihin yhdeksi päiväksi ennen lentoani takaisin Pekingiin. Taipei oli todella monipuolinen ja toimiva kaupunki! Joukkoliikenne toimi erittäin hyvin ja vaikka mun ja Minheen hotelli oli kauempana metrosta, niin Google maps toimi hyvin ja näytti oikeat bussit hotellille. Wifi yhteydet olivat myös hyvät ja toimivat, en ostanut ollenkaan SIM-korttia ja nettiyhteyttä Taiwanissa. 

Ensimmäisenä tulee Taipeista mieleen Tamsuin kaupunginosa. Tamsuihin pääsee metrolla ja metropysäkin nimi on tietysti Tamsui. Metroasemalta voi kävellä rantaboulevardia pitkin noin neljän kilometrin matkan Lover's Bridgelle, joka on ilmeisesti Tamsuin suosituin nähtävyys. Itse kävelin matkan sinne ja takaisin päin otin venekyydin  lähelle Tamsuin metroasemaa. 

Osa rantaboulevardista oli remontissa, joten reitti oli hieman
mutkitteleva jostain kohtaa.

Lover's Brigde.

Satamassa oli paljon yksityisveneitä. Tamsui on varakkaampien asuinaluetta.

Minheen kanssa käytiin myös Tamsuissa San Domingo linnoituksessa vierailulla.

Linnoituksen vieressä on yliopisto, joka on yhä toiminnassa. Kaikki yliopiston
rakennukset eivät kylläkään olleet näin hienoja.

Linnoitus oli ihan hieno ja se sijaitsi kukkulan päällä.

Tamsuista löydettiin myös reissun ekat xiaolongbaot. Kyseessä on siis eräänlainen
dumpling, jossa on yleensä possua ja keittoa sisällä. Xiaolongbaot ovat ilmeisesti
alunperin peräisin mannerkiinasta, mutta koska kuuluisa taiwanilainen ravintolaketju
Din Tai Fung on erityisen tunnettu xiaolongbaoista, niitä tarjoillaan paljon muissakin
taiwanilaisissa ravintoloissa ja katukojuissa. Näitä tulikin kyllä syötyä kiitettävästi
Taiwanissa, niin hyviä!!

Nyt kun ruuasta tuli puhetta, niin pois ei voi jättää bubble teetä, koska Taiwanhan on tietysti bubble teen syntypaikka. Ja niitä brändejä on useita, mm. Tiger sugar, Coco, 50嵐, 春水堂 ja Share Tea muutamat mainitakseni. Coco on varmaankin laajimmalle levinnyt taiwanilainen bubble tea brändi, koska niitä on jossei nyt kaikkialla Kiinassa, niin ainakin kaikissa suuremmissa kaupungeissa. 

Brown sugar bubble milk tea.

Eräänä päivänä otin suunnaksi Taipei Zoo metroaseman. En kuitenkaan eläintarhaan mennäkseni, vaan menin kohti kaapelihissiasemaa, jotta pääsin hissiin ja sen päätepysäkille Maokong asemalle kukkulan päälle teeplantaaseja katsomaan. 

Kaapelihissimatka kesti puolisen tuntia.

Maisemat olivat upeat, mutta sää aika pilvinen. Yhdessä vaiheessa taisi myös tulla
hieman vettä.

Kiertelin kukkalalla muutaman tunnin ja söin jotain teejäätelöä, teeplantaaseilla
kun oltiin.

Ilma oli ihan superhiostava taas kerran. Mutta käppäily kukkulalla oli
todella kivaa, varsinkin lähtiessä poispäin kaapelihissiasemalta, kun
pääsi väentungoksesta kauemmaksi.

Jouluaattona käytiin Minheen ja taiwanilaisen Annen kanssa syömässä
hotpotia. Olipa hyvää pitkästä aikaa.

Tehtiin Minheen kanssa päiväreissu Shifeniin ja Jiufeniin Taipein lähistölle. Lähijunalla pääsi hyvin Shifeniin, sitten otettiin Shifenistä taksi Jiufeniin ja sieltä bussi takaisin Taipeihin. Shifen on kuuluisa paperilyhdyistään, joihin voi kirjoittaa omat toiveensa tulevalle vuodelle tai tulevaisuudelle ylipäätään. Sitten lyhtyyn sytytetään tuli ja se päästetään taivaalle. Ihan kaunis näkyhän tuo oli ja varmasti vielä hienompi pimeällä, mutta roskaa tulee luontoon ihan valtavasti. Shifenin kylän läpi kulkee juna, mutta se kulkee vain noin tunnin välein, joten ihmiset ehtivät hyvin raiteilta pois junan lähestyessä. Reissupäivänämme oli superkuumaa ja aurinkoista, kyllä kelpasi.

Siellä niitä lyhtyjä on taivaalla.

Shifenissä oli myös hieno vesiputous.

Jiufen on tullut tunnetuksi sen samankaltaisuudesta japanilaisen
anime leffan "Henkien kätkemä" tapahtumapaikan kanssa. Jiufen
oli oikein sympaattinen kaupunki kukkulan rinteellä meren rannassa.

Jiufenin kuuluisin teehuone.

Paras jäätelö Taiwanissa! Pähkinäjäätelörulla, jossa oli korianteria
välissä. Pitää testaa joskus itsekin käyttää korianteria jälkiruuissa,
sopi meinaan erittäin hyvin.

Taiwanissa oli paljon korealaisia ja japanilaisia turisteja.
Jäätelörullapaikassakin oli tuotteen nimi kirjoitettu englannin
lisäksi myös koreaksi ja japaniksi.

Jiufenista oli upeat maisemat merelle. Tuli jotenkin Hongkong
mieleen näistä maisemista.


Aikalailla viimeisiä paikkoja, joissa kävin Taipeissa oli Xiangshan eli elefanttivuori. Kävin siellä  Taiwanin reissun viimeisenä iltana. Xiangshan on suosittu haikkauskohde erityisesti auringonlaskun aikaan, sillä sieltä on upeat maisemat Taipei 101 tornille ja kaupungille. 

Taipei 101  on varmasti Taipein ja Taiwanin tunnetuimpia maamerkkejä. Taipei 101
on siis tämä kuvan korkein rakennus. Siellä on näköalatasanne ja alemmissa kerroksissa
on kauppakeskus. Kauppakeskuksessa on muun muassa ensimmäinen Din Tai Fung, jossa
mekin tietysti kävimme. Sinne sai muuten jonottaa tunnin, oli sen verran suosittu.

Auringonlasku oli todella kaunis.


Tainan
Japanilaisen kaverimme Mamin saavuttua Taipeihin menimme Taipein päärautatieasemalle, ostimme high speed junaan liput ja otimme suunnaksi etelässä olevan Taiwanin vanhan pääkaupungin Tainanin. Tainanissa ei ollut metroa eikä kaupunkibusseistakaan oikein ottanut selvää, joten kuljimme siellä taksilla ja kävellen. Vuokraamamme airbnb oli todella kiva, vaikka sijaitsikin hieman syrjässä. Tainanissa olimme kolmisen päivää. Anne tuli minun, Mamin ja Minheen seuraksi seuraavana päivänä meidän saapumisen jälkeen.

Mieleen jäi erityisesti Anpingin alueelle oleva puun valtaama
hylätty talo.

Tottakai kun aasialaisten kamujen kanssa ollaan liikenteessä, niin suuntana on tofu
pudding jälkkäripaikat. Itse en vaan jotenkin löydä tällaisia helmiä kun englanniksi
on netissä paljon vähemmän tietoa saatavilla hyvistä ruokapaikoista Kiinassa ja
Taiwanissa kuin koreaksi tai japaniksi. 

Käytiin myös Chimei museossa, josta napattiin Anne vihdoin joukkoomme.

Koko porukka kasassa!

Museo oli muuten aika perus, mutta Beyond the Shadows
näyttely oli oikein kiva.

Tää teos oli erityisen upea!

Museon edessä oli hieno suihkulähde, jossa oli joku Poseidon tms. laukkaavien
hevosten vetämissä kärryissä.

Tainanissa oli suuri night market, suosikkejani olivat nämä
paistetut perunapallot.

Söpöjä sinisiä ovia riitti Tainanissa.

Kuin myös kaikenlaista katutaidetta.

Taiwanissa oli kivoja aamupalapaikkoja! Tämän annoksen
nimi on dan bing eli jonkinlainen kananmunalettu ja kyseinen taitaa
olla juustotäytteellä muistaakseni. Ja tietysti soijamaitoa juomaksi.

Tyytyväisinä aamupalalla.

Käytiin varaamassa tähän mala huoguo (tulinen hotpot) paikkaan pöytä torstaina ja
saatiin pöytävaraus lauantaiksi. Suosittu paikka tämäkin. Mutta ehkä parhaita hotpotpaikkoja,
joissa olen käynyt! Häagen dazsin jälkärijätskit kruunasivat kattauksen.

Nyt tuli sen verran pitkä postaus, niin ensi kerralla kirjoitan Taiwanin parhaat osa 2:ssa Kaohsiungin, Kentingin ja Hualienin kohokohdista. Upeita paikkoja olivat nekin, Kentingissä ja Hualienissä oli luonto pääosassa ja Kaohsiung oli kaunis merenrantakaupunki.

再见!





Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kiinalaisen uuden vuoden juhlintaa

Nähdään taas Hongkong

Mystinen Myanmar osa 1