Lempiasia Hongkongissa -luonto ja haikkaaminen

Kun lämpötila näyttää +16 astetta ja sisätiloissa meinaa jäätyä, niin ajattelin heittää throwbackia mukaviin ja aurinkoisiin päiviin. Hongkong on todella kaunis paikka ja mun mielestä ehdottomasti sen parasta antia on sen kaunis luonto. Hongkongin kokonaispinta-ala on 1092 km2 ja 3/4 tästä alueesta on maaseutua! Aika uskomatonta, kun Hongkong on kuitenkin miljoonakaupunki eikä se ole pinta-alaltaan kuin noin kaksi kertaa Tamperetta suurempi. Tiivis rakentaminen ja huikean korkeat pilvenpiirtäjät ovat mahdollistaneet suurimman osan asutuksen keskittämisestä melko pienelle alueelle. Ja täällä on tietysti myös paljon vähän asutettuja tai kokonaan asumattomia saaria, jotka myös ovat omalta osaltaan vaikuttamassa tällaiseen tilastoon. 

Random kuva tähän väliin, mut siis tiesittekö
että ananakset kasvaa tommoisissa puskissa?
Mä en tiennyt tätä ennen.

Tyhjää on.

Olen nyt kaksi kertaa käynyt haikkaamassa MacLehose trail numero ykkösen. Koko MacLehose trail on yhteensä 100 kilometriä pitkä ja lähtee New Terratories alueelta lännestä Sai Kungista ja päätyy samaisen alueen itäiselle reunalle Tuen Muniin. Minun haikkauskohteeksi on pari kertaa valikoitunut tämä sama reitti (eri porukan kanssa kylläkin), koska haikkausreitti päättyy Long Ke beachille, joka on aivan uskomattoman kaunis ranta keskellä ei mitään. Long Ke beach on myös retkeilijöiden suosiossa, sillä leiriytyminen on sallittua rannalla ja siellä on muutamia paikkoja nuotiolle. Ekalla kerralla kun menimme rannalle, se oli lähes täysin tyhjä! Ehkä viisi henkilöä meidän lisäksi oli rannalla, vaikka sää oli mitä mainioin. Aluksi oli pilvistä, mutta rantaa kohti sää muuttui ihan täydelliseksi. Toisella kerralla ranta taas oli paljon täydempi, sillä sää oli upea heti aamusta alkaen. Haikkaaminen Hongkongissa on erityisen suosittua paikallisten keskuudessa, sillä se on ilmaista tekemistä ja usein perheet lähtevät retkeilemään viikonloppuisin koko perheen voimin. Itse Long Ke rannalle pääseminen on melko hankalaa, koska se sijaitsee aivan Hongkongin rajalla lännessä. Ensiksi yliopistolta pitää mennä muutama metropysäkki Sha Tiniin ja siitä ottaa bussi 299x Sai Kungiin ja siitä vielä vaihtaa bussiin numero 94. Tämän jälkeen patikoitavaa rannalle löytyy noin 11 kilometrin verran. Jos ei ole patikointifiilis, niin monet kyllä ottavat myös taksin niin pitkälle kun pääsee. Siitä pitää sitten kävellä vielä hetken matkaa portaita ylöspäin ja laskeutua alas rannalle. Itse suosittelen kyllä haikkaamista, sillä maisemat ovat henkeäsalpaavan upeat  ja itse haikkausreitti on melko helppo, sillä se kulkee aivan loppua lukuunottamatta tien vartta pitkin, joten edessä ei ole vaikeita nousuja tai laskuja. Lisäksi kävellen on hauska seurailla vapaana käyskenteleviä lehmiä, ei hajuakaan kuka lehmät omistaa, mutta siellä ne vapaana oleskelevat. Vesi ja luonto muutenkin ovat myös todella puhtaita tuollapäin. Nyt kun on nähnyt muutamia kalastajakylien läheisyydessä olevia rantoja, jotka ovat täynnä muovijätettä ja vedessä ei edes voi uida kaiken roskan takia, niin osaa kyllä arvostaa taas puhdasta luontoa. 

Tutkailemassa reittiä.

Ekan kerran vaellusporukka. Pari jenkkiä,
kanadalainen ja hollantilaiskiinalainen plus
minä. En oikeastaan tuntenut ketään näistä
tyypeistä ennestään, vaan lyöttäydyin aika
sattumalta seuraan. Mutta mukavaa poruk-
kaa oli!

Vähän pilvisempää säätä vielä, mutta hauskasti heijastuu maisema veteen.

Matt ottamassa luontokuvia.

Tämmöset kaverit seuras meitä rannalle. Sitä
vaan ihmettelen, että miten nää lehmät osaa
mennä niitä portaita. Taitavia kavereita.

Happy me! Ja aasialainen pose totta kai.

Almost there!

Kunnon paratiisiranta. Jos miettii Hongkongia ja mielikuvia siitä, niin ei kyllä
ensimmäisenä tule mieleen, että täältä löytää tällaisia paikkoja.

Ranta on siis erityisen suosittu retkeilijöiden (ja lehmien) keskuudessa.

Oli muuten itsepäinen lehmä, ei suostunut liikkuun tosta mihinkään.

Tokan reissun seura, korealaiset Minhee ja Cheol
Min sekä Yoora, joka ei ole kuvassa.

Adorable Minhee. Minheellä on muuten sairaan hyvä kielipää (toisin kuin
mulla). Se osaa jo sairaan monta suomenkielistä sanaa ja mun koreankielinen
sanavarasto sen sijaan on laskettavissa yhden käden sormilla. Tai ainakin jos
opin jonkun sanan, niin unohdan sen saman tien :D

Jos rannalle pääseminen oli aikaa vievä ja melko kinkkinen juttu, niin oli kyllä sieltä pois pääseminenkin. Kun eka oltiin kiivetty "ihanat" portaat pois rannalta ja niin ajateltiin ottaa taksi, koska iltakin alkoi jo hämärtyä eikä todellakaan haluttu kävellä pimeässä pois. Ekalla kerralla kun olin täällä, niin jouduttiin ootteleen taksia vissiin joku puoltoista tuntia. Koska ranta oli niin kaukana Hongkongin rajalla, niin eihän sinne taksit ilmaantunut, koska kukaan ei myöskään halunnut tulla rannalle taksilla illalla. Onneksi siellä oli joku viisi muutakin porukkaa venailemassa niin ei tarvinnut venailla yksin. Oltiin kyllä jo vähän ahdistuneita, että miten päästään pois, varsinkin kun joku vielä sanoi, että oli pimeän tultua nähnyt käärmeen tiellä, hui! Joten voitte vaan kuvitella sitä riemua, kun taksin valot ilmestyivät näköpiiriin :D Siitäkin selvittiin. Takaisin mennessä taksi kyllä meinasi kolaroida piikkisian kanssa. Only in Hong Kong. Tokalla kerralla kun koitettiin päästä rannalta pois, niin oli koko päivän ollut aivan upea sää, joten siellä oli tuhat muutakin meidän kanssa tappelemassa taksista. Ja vielä kun taksit tulivat tyhjinä paikan päälle ilman matkustajia, niin he eivät meinanneet haluta ottaa meitä kyytiin, koska heidän mielestään matka Sai Kungiin oli liian lyhyt taksimatka! Jouduimme sitten maksamaan vähän ylimääräistä, jotta pääsimme sinne, mutta pääsimmehän kuitenkin pois rannalta, eikä tarvinut haikata pimeässä takaisin.

Siitä lähtee reitti kaksi. Semmoinen kymmenen kilsaa sekin.

Ylöspäin ei ollut yhtä hauska mennä kuin alas.

Auringonlaskut on vaan jotain niin hienoa. 

Tästä tulee nyt tämmöinen megateksti, mut koittakaa kestää :D Pari tyyppiä, ketä ei tunnettu entuudestaan, vaan nähtiin vaan tapahtuma facebookissa, järjesti Kiinan kansallisuuspäivänä yövaelluksen paikkaan, josta näkee Victoria's Harbourin ilotulitukset. Mä olin juuri edellisenä päivänä ollut haikkaamassa MacLehose trailin ekaa kertaa ja päätin, että on hyvä idea lähteä kavereitten mukaan yövaellukselle. Ajateltiin, että kyseessä on joku pieni ja leppoisa reitti. No arvatkaa vaan kuinka väärässä oltiin. Todellisuushan oli se, että kavuttiin noin puolessatoista tunnissa ylös vuorelle/kukkulalle, miksikä sitä nyt kutsuisi, ja 99 prosenttia reitistä oli pelkkää ylämäkeä ja rappusia. Kaverilla oli askelmittari päällä, niin data näytti, että käveltiin sinä päivänä 20 kilometriä, otettiin 20 000 askelta ja poltettiin 850 kaloria. Että semmosta. En vielä todellakaan ole mikään rappusihminen, niin puolivälissä tuli välikuolema ja aattelin, että ei pysty. Mutta sitten kaivoin jostain syvältä sitä kuuluisaa suomalaista sisua ja pääsin kuin pääsinkin hyvin perille. Ilta oli vielä todella kuuma ja kostea, joten hiki valui kun vain seisoi paikallaan. Kyllä pikkuisen hapotti ylhäällä, mutta näkymät sieltä oli ehdottomati kaiken arvoiset! Mutta joskus ei voi kuin ihmetellä porukkaa täällä, kun japanilaiset tytöt tuli hameissa ja koroissa tai fliplopeissa haikkaamaan. Taisivat lopulta kyllä päästä perille, vähän myöhemmin kuin muut, mutta pääsivät kuitenkin.

Ainoa onnistunut kuva matkalta huipulle katsomaan ilotulituksia. Ja tämä kuva
siis ei ole edes huipulta. Voitte varmaan arvata, että ilotulituskuvat ei onnistunut
ollenkaan mun luurilla...

Semmosta tällä kertaa, nyt pitää mennä jatkamaan sosiologian artikkelien lukemista. Ensi viikolla kutsuu Bangkok, niin sitä ennen pitää saada kaikki artikkelit luettua ja ryhmätyöt pakettiin. Mukavaa marraskuun jatkoa sinne Suomeen!